Salla Levoranta - tapahtumatiimiläinen

Heippa!

Olen Salla, ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Olen 22-vuotias ja kotoisin Espoosta, mutta Jyväskylä on jo näissä muutamassa kuukaudessa täysin hurmannut. Aineopinnoista keskityn yhteiskuntapolitiikkaan ja sivuaineena opiskelen myös kulttuurin tutkimusta. Vapaa-ajalla nautin esimerkiksi piknikeistä, musiikin sekä elokuvien fiilistelystä ja välillä minut saatta löytää myös jalkapallokentältä.  

Hallituksessa olen tänä vuonna mukana tapahtumatiimiläisenä. Olen ensimmäistä kertaa ainejärjestötoiminnassa, mutta sitä suuremmalla innolla mukana järjestämässä monenlaisia erilaisia tapahtumia! Hyvien ideoiden tai muiden juttujen yhteydessä minut tavoittaa stlevora@student.jyu.fi.