Joella Jaatinen - liikuntavastaava
Moikka!
Olen Joella Jaatinen ja tämän vuoden liikuntavastaava. Opiskelen ensimmäistä vuotta YFI:llä ja etenkin yhteiskuntapolitiikka sekä sosiologia kiinnostavat kovasti.
Oon harrastanut jalkapalloa nyt yli kymmenen vuotta ja liikunta on muutenkin ollut aina tosi vahvasti esillä mun elämässä, joten liikuntavastaavan pesti tuntui luonnolliselta. Liikuntavastaavan tehtäviin kuuluu mm. viikoittaisten palloiluvuorojen, erilaisten lajikokeiluiden sekä liikuntatapahtumien järjestäminen.
Jos herää kysymyksiä, ideoita tai muita kommentteja liittyen liikuntaan tai mihin tahansa muuhun, niin muhun voi olla yhteydessä jaatjoyu@student.jyu.fi.
Matleena Kiero - kansainvälisyysvastaava
Olen Matleena Kiero ja toimin tänä vuonna Fokuksen kansainvälisyysvastaavana. Opiskelen toista vuotta sosiaalityötä ja olen myös nyt toista vuotta mukana ainejärjestötoiminnassa. Odotan innolla kaikkea mitä tämä tuleva vuosi tuo tullessaan. KV-vastaavana tehtäviini kuuluu muun muassa edunvalvontaa, viestintää ja tapahtumia vaihto-opiskelijoille, kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille ja kansainvälistymisestä kiinnostuneille paikallisille opiskelijoille. Kansaivälisyyteen liittyvistä ideoista tai muista kysymyksista saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja parhaiten minut tavoittaa laittamalla sähköpostia osoitteeseen matleena.s.kiero@student.jyu.fi.
Mira Yli-Saari - fogue-vastaava & viestintätiimiläinen
Moi!
Oon Mira, 20-vuotias Fokuksen hallituksen Fogue-vastaava ja viestintätiimiläinen. Olen kotoisin Heinolasta ja kotiutunut nyttemmin Jyväskylän kauniiseen opiskelijakaupunkiin. Opiskelen sosiologiaa ja yhteiskuntapolitiikkaa toista vuotta, mutta yritän mahduttaa kalenteriini myös paljon kaikkea muuta. Opiskelutahdin ylläpidon lisäksi kulutan aikaani musiikin, maalaamisen ja käsitöiden parissa.
Toisena vuotenani hallituksessa pääsen kehittämään Fokuksen toimintaa muun muassa viestimällä ja toimittamalla ainejärjestölehtemme Foguen. Osana viestintävastaavan johtamaa viestintätiimiä kannan vastuuta Fokuksen viestinnästä. Foguen päätoimittajana tehtävänäni on päättää juttujen aiheista, kirjoittajista ja taittamisesta sekä varmistaa, että Fogue toimii ainejärjestömme jäsenten äänenä. Teen parhaani, jotta lehdestä tulisi hauskaa ajankohtaista luettavaa niin koko jäsenistöllemme kuin uusille fukseillekin!
Jos mielessäsi on jokin aihe, josta jäsenistömme tulisi kuulla lisää Foguen kautta tai olet halukas kirjoittamaan lehteen, ota muhun rohkeasti yhteyttä sähköpostilla miemyli@student.jyu.fi!