Fokuslaiset vaihdossa: Raatikaisen reissublogi - osa 2

Hei taas!

Kertauksena: Nimi on Tuomas Raatikainen, sijainti on Iso-Britannia, yliopisto on Keele University ja huumorintaju luokaton. Tällä kertaa kirjoitan lempiaiheestani, eli siis opinnoista. Aihe on varsin mielenkiintoinen, sillä kevät ei opintojen suhteen ole sujunut lainkaan suunnitellusti. Olen siis vaihdossa suorittamassa kasvatustieteiden sivuaineopintojani. Onnistuin pääsemään kaikille haluamilleni kursseille, jotka sisällöltään vaikuttivat huomattavasti kiinnostavammilta kuin Suomen vastaavat. Kurssini käsittelivät koulutusta muun muassa köyhyyden, identiteetin sekä rasismin näkökulmista. 

Koulun kiireitä pääsee tarvittaessa nopeasti karkuun luonnon rauhaan.

Heti tammikuussa kuitenkin tuli julki, että Keele University ja 60 muuta yliopistoa Iso-Britanniassa menevät lakkoon. Lakon syyksi kerrottiin henkilökunnan eläkkeiden leikkaaminen. Syy, jonka kyllä ymmärrän täysin. Kyllähän sitä silti aina toivoisi että nämä lakot eivät osuisi omalle vaihto-oppilasajalle. Tilanteen vakavuudesta kertoi se, että heti alkajaisiksi ilmoitettiin 14 päivää jolloin opetusta ei tulla järjestämään. Koko kevään aikana tilanne oli siis se, että vapaapäiviä oli koulupäiviä enemmän. Itseänikin tilanne toki harmitti, mutta kerrottakoon että monelle muulle opiskelijalle tilanne oli vielä kovempi paikka. Tämä on varsin ymmärrettävää esimerkiksi joidenkin pohjois-amerikkalaisten opiskelijoiden tapauksessa, jotka maksavat pahimmillaan jopa 300 dollaria jokaisesta viikosta jonka täällä viettävät. Minulle tästä lomasta sentään maksetaan. No sopu tähän tilanteeseen toki lopulta saatiin… huhtikuussa. Olin viettämässä 3 viikon pääsiäislomaani (joka täällä on siis ihan normaalia), kun sain sähköpostin että koulu jatkuu loppukevään normaalisti. Hienoa! Toki vielä hienommaksi tilanteen olisi tehnyt se että koulua olisi ollut jäljellä hieman enemmän kuin kaksi viikkoa. No, nämä kaksi viikkoa sitten kävin hienosti kaikilla luennoilla, paitsi toki keskiviikkoisin jolloin ei muuten vain onneksi ole luentoja. 

Paikka josta minut useimmiten löytää, paikallinen Libri, koulun oma ravintola.

Mutta asiaan! Se vähä aika mitä lopulta koulussa vietin, teki kyllä vaikutuksen! Jokaisella kurssilla oli pääsääntöisesti kaksi tapaamista viikossa. Ensin oli tavallinen luento, jossa luennoitsija kävi läpi viikon aiheen. Toinen tapahtuma oli seminaari, johon kokoonnuttiin noin 15 hengen pienryhmissä. Seminaarissa käytiin keskusteluja sekä tehtiin ryhmätehtäviä, viikon luentoa ja kirjallisuutta hyödyntäen.  Kokemukseni seminaareista olivat pelkästään positiivisia. Pienessä ryhmässä keskusteluun osallistuen oppiminen tuntui paljon helpommalta kuin massaluennoilla. Pakollisen läsnäolon lisäksi kurssisuorituksiin kuului kaikilla kursseilla essee. Esseen lisäksi piti kurssista riippuen suorittaa lisäksi myös koe tai jonkinlainen suullinen esitelmä. Kaiken kaikkiaan suoritukset tuntuivat kuitenkin lopulta suhteellisen helpoilta. Mielipiteeni voi toki vielä muuttua kunhan arvostelut tulevat ja lyövät jälleen vasten kasvoja. 

Kirjaston hellässä huomassa elämä kuluu leppoisasti.

Chancellor's building - rakennus jossa kaikki luentoni järjestetään.

Opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet täällä poikkeuksetta varsin ystävällisiä ja joustavia. Myös silloin kuin tämä vastuullinen aikuinen yliopisto-opiskelija on unohtanut esimerkiksi ottaa kynän mukaan kouluun. Olosuhteisiin nähden opinnoista jäi kuitenkin varsin positiiviset muistot. Toki itselläni suhtautuminen on säilynyt positiivisena myös sen takia että tarpeeni opintopisteille ei enää tässä vaiheessa opintoja ole kovinkaan iso. Hyödyksi on ollut myös oma, välillä hieman turhankin hallitseva ”ei tehrä tästä ny numeroo” luonteenpiirre, joka ei suhtaudu koulutukseen tai elämään muutenkaan niin haudan vakavasti. Vaihtoon lähtiessä kannattaa kuitenkin aina muistaa että kaikki ei välttämättä suju aivan niin kuin olet itse suunnitellut. Ja kaikki muuttujat eivät ole aina sinusta itsestäsi kiinni. On kuitenkin helppo todeta että olen täällä saanut paljon uusia näkökulmia ja ajattelutapoja opintoihini. Uskon että täältä saatua tietoa ja kokemusta voi varmasti hyödyntää vielä monesti. Eikä vastaavia näkökulmia kasvatustieteisiin Jyväskylän Yliopiston opetussuunnitelmissa ole tällä hetkellä edes tarjolla. 

Näin tällä kertaa! Seuraavassa (ja todennäköisesti viimeisessä) kirjoituksessa olisi tarkoitus hieman katsoa kevättä kokonaisuutena, ja kertoa tuntemuksiani tästä kokemuksesta! Tsemppiä kaikille vapun jälkeiseen elämään.

- Ystävänne, Tuomas.

Fokuslaiset vaihdossa: Missouri noin yleisesti ottaen - Ronja

Moikka!

Mun nimi on Ronja ja oon tällä hetkellä vaihdossa Springfieldin kaupungissa Missourissa, Yhdysvalloissa. Lupauduin kirjoittamaan jonkinlaista vaihtoblogia täältä ja ajattelin näin ensimmäiseksi kirjoitella yleisesti Missourista, tai ainakin siitä mitä mulle on suomalaisena vaihtarina jäänyt parhaiten mieleen.

Missourin löytää ei-niin-mediaseksikkäästä Keskilännestä. Springfield taas on Missourin kolmanneksi suurin kaupunki noin 160 000 asukkaansa voimin, vaikkakin Yhdysvaltojen mittakaavassa Springfield on pikkupaikkakunta. Elämän perusedellytykset, kuten viinakauppa, Mäkkäri ja 24/7 auki oleva donitsimesta täältä kuitenkin löytyy.
 

Täällä mä asun!

Tärkein aihehan on tietenkin sää ja Missourin sää se vasta mielenkiintoinen onkin. Meidän vaihtariorientaatiossa sanottiin, että jos tämänhetkinen sää ei miellytä, niin anna sille aikaa 24 tuntia, sillä siinä ajassa se ehtii muuttua täysin päinvastaiseksi. Tämä on kyllä tullut huomattua jo vaikka kuinka monta kertaa. Oma lempparini olikin helmikuussa, jolloin yhtenä päivänä oli pakkasta -20 astetta ja seuraavana päivänä paistoi aurinko ja lämpötila liikkui +15 asteen tienoilla. Yksi asia Missourin säässä on kuitenkin aina varma: tuuli. Täällä tuulee aina.

Täällä ei tunneta hyviä hiuspäiviä.

Jenkit yleensä ottaen tuntuvat olevan autoilevaa kansaa ja Missourissa tämä korostuu selkeästi. Kaikilla on auto ja sitä käytetään niin paljon kuin sielu sietää. Springfieldissä kulkee paikallinen bussi harvoin ja sitä käytetään vielä harvemmin. Esimerkiksi mun 50 ihmisen kurssilta kukaan ei ollut ikinä kulkenut paikallisbussilla. Springfieldin kautta ei myöskään kulje matkustajajunat ja Greyhoundin bussivuorotkin ovat melko harvassa. Siksipä vaihtarin paras ystävä täällä onkin auton omistava jenkki.

Vastuullinen kuski.

Missouri sijaitsee mukavasti raamattuvyöhykkeellä ja tuntuu aika ajoin melko konservatiiviselta alueelta. Paikallisten kanssa keskustellessa tuleekin usein keskityttyä kevyempiin aiheisiin ja politiikka jätetään juttutuokioiden ulkopuolelle. Ihmiset täällä ovat kuitenkin todella ystävällisiä ja avuliaita. Useampi paikallinen on sanonut, että Missouri on sitä oikeaa Amerikkaa.

Todella idylliset Missouri-maisemat.

Tammikuiset koti-ikäväitkut ja vitun-jenkit-turhautumisraivarit on onnellisesti selätetty ja voin ihan hyvillä mielin sanoa, että oon sopeutunut elämään Missourissa tosi hyvin. Vaikka täällä ei uskallakaan kävellä umpitunnelissa kotiin yksin kolmelta yöllä (ei sillä että baarit olisi täällä niin myöhään asti aukikaan), niin vaihtarina täällä on mukava olla.