fokus ry:N hallitus 2022


hallinto

Hallintotiimiä johtaa puheenjohtaja ja tiimin muut jäsenet ovat varapuheenjohtaja, sihteeri, talousvastaava sekä yritys- ja ulkosuhdevastaava. Ennen kaikkea tiimin vastuutehtävinä on järjestön toiminnan ylläpitäminen: toiminnan suunnittelu, kokousten järjestäminen, taloudenpito, jäsenasiat, yhteistyö, tilaukset ja hankinnat sekä varainhankinta. Tiimin tehtävänä on mahdollistaa yhdistyksen laadukas, kehittyvä ja jatkuva toiminta. 


kopo

Koulutuspolitiikkatiimi yltää yli ainejärjestörajojen – tiimiä johtaa yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen koulutuspoliittisen opiskelijatoiminnan johtaja eli suurkopo. Fokukselta tiimiin kuuluvat sosiaalityön, sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan koulutuspoliittiset vastaavat eli kopot. Tiimin tehtävänä on toimia linkkinä yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä, opiskelijoiden etua valvoen ja koulutustoimintaa kehittäen.


Tapahtumat

Tapahtumatiimiä johtaa neljä tapahtumavastaavaa, jotka jakavat tasaisesti vastuun vuoden tapahtumatoiminnasta ja ohjeistavat tapahtumatiimiä. Tiimin vastuualueita ovat muun muassa sitsit, bileet, vuosijuhlat, ensisijainen tapahtumista tiedottaminen sekä muiden tapahtumien koordinointi hyvinvointitiimin kanssa.


Viestintä

Tiimiä johtaa viestintävastaava ja tiimin muut jäsenet ovat Fogue-vastaava & viestintätiimiläinen ja kansainvälisyysvastaava. Tiimin vastuualueina ovat nettisivut, sosiaalisen median sisällöntuotto, sähköpostilista, kuukausitiedote, Fokuksen oma ainejärjestölehti Fogue sekä kansainväliset opiskelijat. Viestintätiimin tehtävänä on varmistaa sujuva ja saavuttava tiedonkulku niin hallituksen sisällä kuin jäsenistöllekin.


hyvinvointi

Hyvinvointitiimiä johtaa sosiaalipoliittinen vastaava ja tiimin muut jäsenet ovat ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava, kulttuurivastaava ja liikuntavastaava. Tiimin tehtävänä on pitää huolta jäsenten hyvinvoinnista monipuolisella tapahtumatarjonnalla ja varmistaa, että ainejärjestö on turvallinen, huoltapitävä ja kestävästi toimiva yhteisö. Vastuisiin kuuluvat esimerkiksi kulttuuri-, liikunta- ja työelämätapahtumat sekä ekskursiot.


 

Hallituslaisten esittelyt

 
 

Siiri Kettunen - puheenjohtaja

Moi,

Oon Siiri, 21-vuotias yhteiskuntatieteiden toisen vuoden opiskelija. Olen toista vuotta hallituksessa, viime vuonna toimin viestintävastaavana. Fokuksen puheenjohtajaksi hain innostuksesta päästä jatkamaan hallitustyöskentelyä ja halusta kehittää toimintaa entisestään. Meillä on tänäkin vuonna koossa loistava hallitus, jonka kanssa työskentely on lähtenyt helposti ja vauhdikkaasti käyntiin. 

Puheenjohtajan pestiin sisältyy esimerkiksi kokouksien suunnittelu ja koolle kutsuminen, eri tahoille kommunikointi, toiminnan suunnittelu yhdessä hallituksen kanssa sekä hallintotiimin johtaminen. Lisäksi viime kädessä puheenjohtajalla on vastuun Fokuksen toiminnasta. Uskon, että edessä on mielenkiintoinen ja opettava vuosi.

Opintosuuntanani minulla on yhteiskuntapolitiikka, jonka lisäksi luen myös esimerkiksi politiikkaa ja historiaa. Vapaa-ajallani nautin lenkkeilystä podcastia tai musiikkia kuunnellen, ystävien kanssa lautapelien pelailusta ja ruuan teosta, sekä kodin sisustamisesta. 

Muhun voi ottaa yhteyttä sähköpostilla fokus.puheenjohtaja@gmail.com. Lisäksi aina saa tulla juttelemaan, jos törmäillään esimerkiksi kirjastolla tai toivottavasti taas pian erilaisissa opiskelijatapahtumissa!

 

Ilmari Tiusanen - varapuheenjohtaja

Moikka!

Nimeni on Ilmari ja olen toisen vuoden sosiologian sekä yhteiskuntapolitiikan opiskelija. Viime vuonna toimin Fokuksen tapahtumavastaavana ja ikimuistoinen ainejärjestövuosi innosti minua jatkamaan Fokuksen hallituksessa vielä toisen vuoden.

Varapuheenjohtajana toimin puheenjohtajamme tukena ja vastaan jäsenasioista. Lisäksi toimin hallituksemme haalarimerkkivastaavana. Varapuheenjohtajan pestiin hakeuduin ensisijaisesti sen takia, että haluan toimia monipuolisesti ainejärjestöhommissa siellä, missä tukea eniten kaivataan.

Vapaa-aikani kuluu musiikin, kavereiden kanssa pelailun, luonnon ihastelun ja kahvihifistelyn parissa. Entisenä tapahtumavastaavana olen myös innokas osallistumaan Fokuksen tapahtumiin!

Jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi jäsenasioista, minuun voi olla hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen ilmari.v.tiusanen@student.jyu.fi

Haalarimerkkeihin ja muihin Fokuksen tuotteisiin liittyvissä asioissa tai tilauksissa otathan yhteyttä osoitteeseen fokus.tuotteet@gmail.com

 

Hilja Hautamäki - sihteeri

Moikka!

Oon Hilja, toisen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija. Jyväskylään opiskelemaan päädyin Kuopiosta ja olen tänne kotiutunut todella hyvin. Opiskeluiden ohella vapaa-ajalla tykkään liikkua luonnossa, olla ystävien kanssa sekä käydä crossfit-salilla. 

Olen toista vuotta hallituksessa ja tänä vuonna toimin Fokuksen sihteerinä. Sihteerinä laadin kokouksista pöytäkirjat ja hoidan myös muita kokousjärjestelyjä sekä pestini puolesta olen osana hallintotiimiä. 

Jos tulee mitään kysyttävää liittyen mihin vaan, minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse hilja.w.hautamaki@student.jyu.fi!

Eero Kautonen - talousvastaava

Moikka!

Olen Eero, tämän vuoden talousvastaava ja toisen vuoden yhteiskuntatieteilijä. Oma opintosuunta on vielä hakusessa eli opiskelen sekä valtio-oppia että yhteiskuntapolitiikkaa. Viime vuoden toimin Puolueen liikuntavastaavana, joka myös innosti itseäni jatkamaan ainejärjestötoimintaa.

Opintojeni ohella teen arkisin Keski-Suomen yrityskylässä vastuuohjaajan töitä ja viikonloppuisin minut voi löytää Laajavuoresta opettamasta laskettelua tai lumilautailua. Kuten arvata saattaa kuluu myös vapaa-aikani lumen päällä niin suksilla kuin laudalla laskien. Muita vapaa-aikaani kuluttavia mielenkiinnonkohteita ovat esimerkiksi vaeltaminen, skeittaus sekä ahkera saunominen kera kavereiden.

Talousvastaava nimensä mukaisesti on päävastuussa Fokuksen taloudesta, joka tapahtuu mm. budjetteja tarkastelemalla sekä vastuullista ja kestävää rahankäyttöä vaalimalla. Muita keskeisiä hommia talousvastaavan pestissä on esimerkiksi kirjanpito, laskuttaminen ja laskujen makselu. Kaikki mikä liittyy rahaan ja sen liikkumiseen kuuluu lähtökohtaisesti talousvastaavan hommiin.

Jos on jotain kysyttävää tai muuta mielen päällä, niin minuun voi rohkeasti ottaa yhteyttä joko talousasioihin liittyen sähköpostilla fokus.talous@gmail.com, tai muihin asioihin liittyen emakauto@student.jyu.fi.

 

Mimi Sy - yritys- ja ulkosuhdevastaava

Moro! 

Tässä Mimi, 21-vuotias ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Jyväskylään rantauduin Paraisilta, Turun saaristosta. Ainejärjestötoiminta on uutta ja jännittävää, mutta hallitustoiminta sekä aktiivinen vapaaehtoistoiminta tuttua vuosien varrelta. 

Vapaa-aikani kuluu muun muassa musiikin, neulomisen, kävelyiden ja pohtimisen merkeissä. Olen pirteä ja seikkailunhaluinen ihminen, ja toivon näillä piirteillä pystyväni rakentamaan Fokuksen yhteistyösuhteita monipuolisiksi sekä iloksi molemmille osapuolille. 

Pyrin elämässä aina olemaan lämmin ja helposti lähestyttävä ja tämä pätee myös pestiini yritys- ja ulkosuhdevastaavana. Kaikesta voi laittaa viestiä, eikä mikään idea ole liian hullu mietittäväksi! 

fokus.yhteistyo@gmail.com

 

Susanna Kontio - viestintävastaava

Heippa!

 Olen Susanna, ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Alun perin olen kotoisin Juvalta, Etelä-Savosta, mutta olen asustanut Jyväskylässä jo muutaman vuoden ja tykästynyt kovasti tähän kaupunkiin.

Pääaineenani on yhteiskuntapolitiikka ja sen lisäksi olen opiskellut viestintää. Vapaa-ajallani nautin ystävieni seurasta, liikunnasta ja musiikista. Tanssi on myös rakas harrastukseni, ja normaalissa maailmantilanteessa minut todennäköisesti löytäisi helpoiten Escin tanssilattialta.

 Toimin tänä vuonna Fokuksen viestintävastaavana. Minulla ei ole aiempaa kokemusta hallitustoiminnasta, joten olen todella innoissani tulevasta vuodesta! Tehtäviini kuuluu muun muassa sisällön tuottaminen Fokuksen sosiaalisen median kanaviin, tiedottaminen sekä sähköpostilistan moderointi. Tämän lisäksi johdan viestintätiimiä, johon kuuluvat myös Fogue-vastaava & viestintätiimiläinen sekä kansainvälisyysvastaava. Tärkein tehtäväni on pitää huolta siitä, että viestintämme on mahdollisimman saavutettavaa kaikille jäsenillemme.

Minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla susanna.k.kontio@student.jyu.fi tai Instagramissa @susannakontio.

Liisa Kerola - Yhteiskuntapolitiikan koulutuspoliittinen vastaava

Hei!

Olen Liisa, 21-vuotias toisen vuoden yhteiskuntatieteilijä. Fokuksen hallituksessa olen mukana nyt toista vuotta ja toimin yhteiskuntapolitiikan oppiaineen kopona.

Kopona tehtäviini kuuluu henkilökunnan kokouksissa opiskelijoiden kuulumisten ja näkökulmien esilletuominen, sekä opiskelijoiden edunvalvonta muiden kopojen kanssa. Järjestän myös henkilökunnan kanssa yhteistyössä yhteiskuntapolitiikkaa koskevia tapahtumia, kuten oppiainekahveja ja syksyisin perinteisen Lyhty-illan. 

Mikäli sinulla on kysyttävää tai kommenttia opintoihin liittyen, otan niitä mielelläni vastaan! Helpoiten minuun saa yhteyden sähköpostilla, tai nykäisemällä hihasta, jos jossain törmätään.

liisa.m.kerola@student.jyu.fi

 

ALINA HYNNINEN - Sosiologian koulutuspoliittinen vastaava

Olen Alina, 23-vuotias toisen vuoden opiskelija ja Fokuksen sosiologian koulutuspoliittinen vastaava eli kopo. Olen ensimmäistä kertaa aj-toiminnassa mukana ja odotan innolla millaisia uusia juttuja tulee vastaan!

Tehtävänäni on toimia muiden kopojen kanssa opiskelijoiden edunvalvojana sekä linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Pestiini kuuluu mm. erilaiset kokoukset, sosiologiaan liittyvien tapahtumien järjestäminen (esimerkiksi Lyhtyillat ja oppiainekahvit) ja opiskelijoiden viesteihin vastaaminen.

Minuun voi ottaa yhteyttä, jos on mitä tahansa kysyttävää tai huolia opintoihin liittyen! Parhaiten minuun saa yhteyden sähköpostilla, mutta aina voi myös tulla juttelemaan kasvokkain. Autan parhaani mukaan! 

alina.k.e.hynninen@student.jyu.fi

 

Sinna Norola - Sosiaalityön koulutuspoliittinen vastaava

Moi!

Olen Sinna Norola ja toimin tänä vuonna hallituksessa sosiaalityön koulutuspoliittisena vastaavana, eli kopona. Opiskelen kolmatta vuotta sosiaalityötä. Olen ensi kertaa ainejärjestön hallituksessa mukana ja odotan innolla tulevaa vuotta! Kopona mä toimin linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Kannattaakin siis ottaa yhteyttä, jos haluat, että vien henkilökunnalle opiskelijoiden ajatuksia tai asioita tiedoksi.

Jos sulla tulee mieleen mitään opintoihin liittyvää, voit ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä. Autan sinua parhaani mukaan! Tässä sähköpostiosoitteeni: norosiai@student.jyu.fi.

Marja Puustinen - Sosiaalipoliittinen vastaava

Heippa!

Olen Marja ja toimin nyt toista vuotta Fokuksen sosiaalipoliittisena vastaavana eli tuttavallisemmin sopona. Yritän kovasti tehdä Fokuksesta jokaiselle turvallisemman yhteisön ja tukea jäsenistön hyvinvointia. Johdan myös meidän hyvinvointitiimiä, jonka tehtävänä on järjestää alkoholittomia tapahtumia ja muuta hyvinvointiin liittyvää toimintaa.

Opiskelen sosiologiaa, yhteiskuntapolitiikkaa ja sukupuolentutkimusta nyt toista vuotta ja kiinnostun koko ajan uusista asioista. Innostun helposti keskustelemaan ihmisten kanssa. Olen kotoisin kirjaimellisesti keskeltä metsää Viitasaarelta ja luonto onkin minulle todella tärkeää. Muutoin tykkään esimerkiksi lähetellä postikortteja, lukea ja nukkua.

Jos tulee mieleen mitään hyvinvointiin, kiusaamiseen, yhdenvertaisuuteen tai vaikka toimeentuloon liittyen tai haluat kertoilla kuulumisia, niin voi aina ottaa yhteyttä.

marja.e.puustinen@student.jyu.fi

 

Aapo Hynninen - tapahtuma- & 3miovastaava

TERVE! 

Olen Aapo, 26-vuotias toisen vuoden opiskelija YFI:llä. Opiskelen pääaineena sosiologiaa, vaikkakin olen käynyt sivussa myös yhteiskuntapolitiikan opintoja. Olen erityisesti kiinnostunut kestävyyden ja ympäristönäkökulman aihekokonaisuuksista. 

Hallituksessa pyörin jo toista vuotta ja tapahtumavastaavan pestissä toimin (edelleen). Oon myöskin tämän vuoden 3mio-vastaava, joten bilekuvioissa mukana monella tasolla! Tuon myös kieroa savolaisuutta ex-Kuopijolaisena hallitukseen ja jahkailu onkin lempipuuhaani.  Muu aika meneekin sitten vinyyleitä kuunnellessa ja kiipeilyn parissa.  

Nähdään tapahtumissa! (sekä kiipeilykeskuksessa & levykauppa äxässä). Tapahtumajutuissa ja muissakin asioissa voipi ottaa yhteyttä aehynnin@student.jyu.fi.

 

Sissi Puranen - tapahtumavastaava

Moikka oon Sissi, 22-vuotias yhteiskuntapolitiikan ja sosiologian ensimmäisen vuoden opiskelija Helsingistä. Sivuaineena luen myös sukupuolentutkimusta. 

Suomen Ateena on vienyt mut mennessään ja oon tyytyväinen, että lähdin extempore YFI:lle opiskelemaan. Kuuntelen vuorokauden ympäri musiikkia, juon ihan liikaa kaikkea kofeiinipitoista ja toisinaan ikävöin merta. Tykkään kierrellä kirppareita, käydä museoissa, nähdä kavereita ja liikkua sopivalla tasapainolla.

Toimin Fokuksen 2022 hallituksessa tapahtumavastaavana. Pestiini kuuluu upeiden kollegoiden kanssa järjestää jäsenistölle mieleisiä ja monipuolisia tapahtumia.

Mikäli tulee pestiin liittyen kysyttävää tai muuta rupateltavaa niin muhun voi olla yhteydessä laittamalla sähköpostia osoitteeseen sissi.s.puranen@student.jyu.fi tai nykäsemällä hihasta.

Nähdään tapahtumissa!

Alex Stepanoff - tapahtumavastaava

Moi!

Olen Alex, 23-vuotias toisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija ja yksi tämän vuoden tapahtumavastaavista. Minulla on ennestään suhteellisen paljon yhteiskuntatieteiden opintoja takana, joten opiskelen jo maisterivaiheessa yhteiskuntapolitiikan opintolinjalla. Kotoisin olen Pohjois-Savosta Nilsiästä eli toisin sanoen landelta, jonka suattaa ehkä huomata puhheesta tai suattaa olla huomaamatta. Vapaa-aika minulla menee milloin missäkin ja tykkään kokeilla uusia asioita.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin hakea hallitustoimintaan mukaan, koska halusin lisää tekemistä opiskelun ohelle. Vaikka tämän esittelyn kirjoitushetkellä livetapahtumien järjestäminen ei ole mahdollista, uskon, että meillä tulee olemaan edessä erittäin mukava vuosi ja päästään pitämään yhdessä kunnolla hauskaa ihan livetapahtumien muodossa! 

Minuun voi olla erittäin matalalla kynnyksellä yhteydessä sähköpostiosoitteeseeni atstepan@student.jyu.fi tapahtuma- ja muissa asioissa.

 

TIINA TOIVANEN - TAPAHTUMAVASTAAVA

Moi!

Oon Tiina ja toisen vuoden yfiläinen. Tänä vuonna oon myös yksi Fokuksen tapahtumavastaavista. Pääaineeni on yhteiskuntapolitiikka ja sivuaineopinnoissa keskityn kestävään kehitykseen sekä väkivaltatutkimukseen. Vapaa-ajalla oon aktiivinen järjestötoimija ja saatatkin bongata mut muidenkin kuin Fokuksen hallituksen riveistä.

Energiaa opiskeluun ja järjestötoimintaan saan marsujeni, Lilin ja Lolan, seurasta, lukemisesta (lempigenreni on elämänkerrat!), palapeleistä ja teehetkistä.

Muhun voi matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä sähköpostitse tjtoivan@student.jyu.fi tai Instagramissa @tiinatoiva. Matalalla kynnyksellä voi myös moikata, jos törmätään jossain.


toimihenkilöt

 

Miikka Kolehmainen - kulttuurivastaava

Moi!

Olen Miikka, 20-vuotias ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Opiskelen tällä hetkellä politiikkaa ja yhteiskuntapolitiikkaa. Opiskelun lisäksi aikani kuluu kavereiden kanssa, musaa kuunnellessa, leffoja katsellessa ja liikkuessa. Olen ensimmäistä kertaa mukana ainejärjestön hallituksessa. Toimin tänä vuonna Fokuksen kulttuurivastaavana.

Kulttuurivastaavana tehtävänääni kuuluu erilaisten kulttuuriin liittyvien tapahtumien järjestäminen. Erityisen kiinnostunut olisin järjestämään museo-, taidenäyttely- ja teatterivierailuja, mikäli koronatilanne sen joskus vielä sallii. Toimin myös osana hyvinvointitiimiä, joka järjestää hyvinvointitapahtumia ja alkoholittomia tapahtumia.

Jos tulee kysymyksiä tai ideoita kulttuuritapahtumiin liittyen, minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse: miikka.i.kolehmainen@student.jyu.fi

 

Saimi Porkkala - Ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava 

Moikka!

Olen Saimi, toisen vuoden sosiaalityön opiskelija. Alun perin olen kotoisin Tampereelta ja Jyväskylään olen muuttanut opintojen perässä. Olen nyt toista vuotta mukana ainejärjestötoiminnassa. Toimin viime vuonna Fokuksen kulttuurivastaavana. 

Tänä vuonna vastuullani kuitenkin ovat erilaiset ympäristö- ja kehitysyhteistyöhön liittyvät teemat. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi JYY:n ympäristö- ja kehitysyhteystyövaliokuntien kokouksiin osallistumisena. Odotan innolla tulevaa vuotta!

 Mikäli tulee kysymyksiä tai ideoita näihin teemoihin liittyen, voi minuun olla yhteydessä. Minut tavoittaa parhaiten osoitteesta saimi.e.k.porkkala@stundent.jyu.fi.

Joella Jaatinen - liikuntavastaava

Moikka!

Olen Joella Jaatinen ja tämän vuoden liikuntavastaava. Opiskelen ensimmäistä vuotta YFI:llä ja etenkin yhteiskuntapolitiikka sekä sosiologia kiinnostavat kovasti.

Oon harrastanut jalkapalloa nyt yli kymmenen vuotta ja liikunta on muutenkin ollut aina tosi vahvasti esillä mun elämässä, joten liikuntavastaavan pesti tuntui luonnolliselta. Liikuntavastaavan tehtäviin kuuluu mm. viikoittaisten palloiluvuorojen, erilaisten lajikokeiluiden sekä liikuntatapahtumien järjestäminen.

Jos herää kysymyksiä, ideoita tai muita kommentteja liittyen liikuntaan tai mihin tahansa muuhun, niin muhun voi olla yhteydessä jaatjoyu@student.jyu.fi.

 

Matleena Kiero - kansainvälisyysvastaava

Olen Matleena Kiero ja toimin tänä vuonna Fokuksen kansainvälisyysvastaavana. Opiskelen toista vuotta sosiaalityötä ja olen myös nyt toista vuotta mukana ainejärjestötoiminnassa. Odotan innolla kaikkea mitä tämä tuleva vuosi tuo tullessaan. KV-vastaavana tehtäviini kuuluu muun muassa edunvalvontaa, viestintää ja tapahtumia vaihto-opiskelijoille, kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille ja kansainvälistymisestä kiinnostuneille paikallisille opiskelijoille. Kansaivälisyyteen liittyvistä ideoista tai muista kysymyksista saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja parhaiten minut tavoittaa laittamalla sähköpostia osoitteeseen matleena.s.kiero@student.jyu.fi.

 

Mira Yli-Saari - fogue-vastaava & viestintätiimiläinen

Moi!

Oon Mira, 20-vuotias Fokuksen hallituksen Fogue-vastaava ja viestintätiimiläinen. Olen kotoisin Heinolasta ja kotiutunut nyttemmin Jyväskylän kauniiseen opiskelijakaupunkiin. Opiskelen sosiologiaa ja yhteiskuntapolitiikkaa toista vuotta, mutta yritän mahduttaa kalenteriini myös paljon kaikkea muuta. Opiskelutahdin ylläpidon lisäksi kulutan aikaani musiikin, maalaamisen ja käsitöiden parissa.

Toisena vuotenani hallituksessa pääsen kehittämään Fokuksen toimintaa muun muassa viestimällä ja toimittamalla ainejärjestölehtemme Foguen. Osana viestintävastaavan johtamaa viestintätiimiä kannan vastuuta Fokuksen viestinnästä. Foguen päätoimittajana tehtävänäni on päättää juttujen aiheista, kirjoittajista ja taittamisesta sekä varmistaa, että Fogue toimii ainejärjestömme jäsenten äänenä. Teen parhaani, jotta lehdestä tulisi hauskaa ajankohtaista luettavaa niin koko jäsenistöllemme kuin uusille fukseillekin!

Jos mielessäsi on jokin aihe, josta jäsenistömme tulisi kuulla lisää Foguen kautta tai olet halukas kirjoittamaan lehteen, ota muhun rohkeasti yhteyttä sähköpostilla miemyli@student.jyu.fi!

Tapahtumatiimi

 

Jerri Miettinen - tapahtumatiimiläinen

Moi!

Oon Jerri, 21-vuotias Fokuksen tapahtumatiimiläinen, ja opiskelen pääaineenani sosiaalityötä YFIllä. Erityisesti mua kiinnostaa muiden ihmisen auttaminen sekä kaikki psykologiaan liittyvä.Oon kotoisin Pälkäneeltä (aivan skutsissa), ja muutin ensimmäistä kertaa omilleni viime syksynä Kortepohjaan <3 ja oon rakastunut Jyväskylään. Itsekriittisen opiskelun lisäksi vapaa-aika menee tietokoneella pelaten ja epäsäännöllisen säännöllisesti kuntoillen. Oon vuosien saatossa harrastanu vähän kaikenlaista, mutta partio on pysyny elämässä jo 14 vuotta; purjehtiminen best. Kulutan kahvia hälyttävästi yli lääkärien suositteleman rajan, ja oon kävelevä versio Kim Heroldin ’’Social Butterfly’’ -biisistä.

Toimin tänä vuonna toimihenkilönä Fokuksen hallituksessa, ja on kunnia saada olla osa meidän upeeta tapahtumatiimiä. Aikasempaa ainejärjestökokemusta mulla ei ole, joten mulle tää kaikki on uutta ja jännittävää. Käytännön tasolla me tapsat lyödään viisaat päämme yhteen ja suunnitellaan sekä toteutetaan yhdessä unohtumattomia tapahtumia. Toimin myös toisena työelämä- ja excursiovastaavana sekä syksyllä pääsen toivottaan uudet opiskelijat tervetulleeks fuksivastaavana. En malta odottaa!

Toivottavasti nähdään Fokuksen tapahtumissa! (sitten kun AVI sen sallii). Jos tulee jotain kysyttävää tai on hyviä tapahtumaehdotuksia, niin säpön kautta rohkeesti yhteyttä miettije@student.jyu.fi. IG-direihin saa myös tykitellä @jerrimiettii.

Salla Levoranta - tapahtumatiimiläinen

Heippa!

Olen Salla, ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Olen 22-vuotias ja kotoisin Espoosta, mutta Jyväskylä on jo näissä muutamassa kuukaudessa täysin hurmannut. Aineopinnoista keskityn yhteiskuntapolitiikkaan ja sivuaineena opiskelen myös kulttuurin tutkimusta. Vapaa-ajalla nautin esimerkiksi piknikeistä, musiikin sekä elokuvien fiilistelystä ja välillä minut saatta löytää myös jalkapallokentältä.  

Hallituksessa olen tänä vuonna mukana tapahtumatiimiläisenä. Olen ensimmäistä kertaa ainejärjestötoiminnassa, mutta sitä suuremmalla innolla mukana järjestämässä monenlaisia erilaisia tapahtumia! Hyvien ideoiden tai muiden juttujen yhteydessä minut tavoittaa stlevora@student.jyu.fi.