Hallitus 2014

Hallituksen jäsenet

Lasse Heikkilä – Puheenjohtaja

Lasse HeikkiläHei, minä oon Lasse, Oulusta muailmalle siirtynyt toisen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija ja tämän vuoden ajan Fokuksen puheenjohtaja. Huh huh, kaikkeen sitä tuleekin ryhdyttyä.

Kuluva vuosi sekä innostaa suuresti että hieman kuumottaa, sillä elämme merkittäviä aikoja ainejärjestömme saavuttaessa kunnioitettavan 40 vuoden iän. Tämähän tarkoittaa paitsi hyvää tekosyytä järkätä ties sun mitä toimintaa juhlavuoden nimissä, niin myös vähintään eeppistä vuosijuhlaviikonloppua tulevana syksynä. Onhan siinä tekemistä, mutta hommat ovat lähteneet tällä porukalla niin hyvin käyntiin, etten kyllä epäile etteikö tästä voisi tulla Fokuksen juhlavuosi paitsi ikävuosissa niin myös siinä, että vuodesta tulee yksinkertaisesti mah-ta-va.

Sillä välin kun en fiilistele Fokushommia tai yritä opiskella, tulen käyttäneeksi aikaani esimerkiksi chilin kasvatuksen, ruuan vääntämisen ja ympäri Suomea matkaamisen parissa. Jälkimmäisin taitaa olla se aikaa vievin ja kallein harrastus, mutta samalla ehdottomasti palkitsevin. Kannattaa kokeilla.

Mutta älä nyt minun jämähdä vaan tutustu toki näihin muihinkin tyyppeihin. Eli moikkamoi ja nähdään Mordorissa!

lasse.m.heikkila@student.jyu.fi

Tinja Nieminen – Varapuheenjohtaja

Tinja NieminenYo! Olen Tinja ja Fokuksen vuoden 2014 varapuheenjohtaja. Opintoni aloitin vuonna 2011. Pääaineeni on sosiologia ja sivuaineeni valtio-oppi ja sukupuolentutkimus. Pidän myös espanjan opiskelusta. Lisäksi pidän elokuvista, musiikista, valokuvista, kahvista, hyvästä punaviinistä, kokkaamisesta, ystävistäni ja kävelemisestä. Olen aiemmin toiminut Fokuksen tapahtuma- ja kehyvastaavana, Wop-vastaavana ja sosiologian tutorina. Varapuheenjohtajana pyrin olemaan parhaani mukaan Lassen ja koko hallituksen tukena. Kuulen mieluusti ajatuksia ja ideoita Fokuksen toimintaan liittyen. Minulta voi myös lunastaa omakseen Fokus-tarran.

tinja.j.nieminen@student.jyu.fi

Vanessa Koskipalo – Sihteeri, tiedotusvastaava

Vanessa KoskipaloMoikka! Olen Vanessa, Fokuksen sihteeri ja tiedotusvastaava vuosimallia 2014. Pääaineena opiskelen sosiologiaa, jonka pariin päädyin lähinnä puolivahingossa, mutta sittemmin ei ole kaduttanut! Sivuaineita tykkään keräillä ja tällä hetkellä kokoelmasta löytyy niin valtio-oppia, viestintää kuin taloustieteitäkin. Kolmannen opiskeluvuoden kunniaksi päätin tehdä jotain järkevää ja uskaltauduin mukaan hallituksen toimintaan. Kotoisin olen Päijät-Hämeestä Hartolasta, joka muuten tunnetaan Suomen ainoana kuningaskuntana. Suomen suurimmat maalaismarkkinatkin siellä järjestetään, mutta ei hätää jos et näitä faktoja tiennyt, ei niitä tiedä kukaan muukaan! Viikonloppuisin palvelen asiakkaita huoltoasemalla ja muutoin vapaa-aika kuluu lähinnä sekalaisen liikunnan, leffailun ja yleisen hengailun parissa. Sihteerin ja tiedotusvastaavan ominaisuudessa koitan pitää asiakirjat järjestyksessä ja huolehtia tiedonkulun jouhevuudesta. Kehitysideoita otan mieluusti vastaan ja muutenkin saa tulla juttusille!

vanessa.j.s.koskipalo@student.jyu.fi

Veli-Matti Heiska – Talousvastaava

Veli-Matti HeiskaHei. Nimeni on Veli-Matti, kaverien kesken Vellu ja kotoisin olen Ylivieskasta Pohjois-Pohjanmaalta. Pääaineenani luen yhteiskuntapolitiikkaa ensimmäistä vuotta. Taukoa koulusta tuli pidettyä 2,5 vuotta tappavan tylsän tehdastyöskentelyn ja turhauttavan kurkkusalaatin merkeissä. Nykyään on opiskelujen johdosta onneksi jotain aivojakin vaativaa toimintaa tarjolla. Toimin Fokuksessa talousvastaavana eli pidän käsissäni sitä todellista valtaa ainejärjestössämme, tai ainakin jotain sen suuntaista. Pyrin siis pitämään rahavirrat hallinnassa, jotta tulevienkin hallitusten on mahdollista toimia. Harrastuksiani ovat sulkapallo ja lentopallo, salillakin yritän jaksaa käydä. Mielenkiinnon kohteita ovat mm ruoanlaitto ja stand up. Yhteyttä minuunkin voi ottaa, jos siihen on tarvetta.

veli-matti.e.heiska@student.jyu.fi

Mikko Kasanen – Sosiaalityön kopo

Mikko KasanenMoi! Olen Mikko, 2. vuoden sosiaalityön opiskelija ja tämän vuoden sosiaalityön koulutuspoliittinen vastaava. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni asuin Kuopiossa ja sitten muutin onneksi tänne. Tykkään kokeilla paljon uusia asioita, ja etsin koko ajan jotain uutta tekemistä ajan kuluksi. Ainahan niitä ei löydy ja silloin istun tietokoneella.

Kopona tehtävänäni on istua kokouksissa, ja ehkä tärkeämmin olla yhteys sosiaalityön henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä. Minulle voi siis lähettää risuja, ruusuja ja muitakin asioita opiskelusta.

mikko.m.kasanen@student.jyu.fi

Annu Komulainen – Yhteiskuntapolitiikan kopo

Annu KomulainenHei olen yhteiskuntapolitiikan koulutuspoliittinen vastaava Annu ja olen lähtöisin Savosta. Opiskelen siis toista vuotta pääaineenani ykp:ta ja kuluneen vuoden toimin myös tutorina.

Toimin aktiivisesti JYYssä, niin edarissa kuin myös kopovaliokunnassakin. Mukana olen myös useissa poliittisissa nuorisojärjestöissä. Aktiivisena fokuslaisena on mahtavaa olla nyt mukana myös kopona fokuksen railakkaan aktiivisessa toiminnassa!

Vapaa-aikani kuluu järjestöhommien ohelle töissä (kyllä työ voidaan laskea vapaa-ajaksi;) vaatemyyjänä sekä rakkaiden koiruuksien kanssa puuhatessa.

Mikäli kampuksella minuun törmäätte, niin tulkaa jutskaamaan kaikesta kopoiluun liittyvästä tai olkaa yhteydessä somessa tai miten ikinä huvittaakaan.

annu.k.komulainen@student.jyu.fi

Petra Kuisma – Sosiologian kopo

Petra KuismaHei vain! Olen Petra, kolmannen vuoden sosiologian opiskelija sekä tämän vuoden hallituksen sosiologian koulutuspoliittinen vastaava. Kopo-pestin ohessa toimin yhdessä Tinjan kanssa Jyväskylän yliopiston WOP-edustajina (WOP=sosiologisen tiedeseuran opiskelijajaos). Olen kotoisin Turusta ja Jyväskylään päädyin yhteishaun kautta vuonna 2011. Syksyllä 2012 kävin myös vaihdossa Helsingissä, mutta palasin pian takaisin parhaaseen Jyväskylään.

Kopona tehtävänäni on tiedottaa opiskelijoille laitoksen kuulumisia ja toimia muutenkin opiskelijoiden äänenä henkilökunnan kokouksissa. Jos siis tulee mieleen jotain palautetta tai kysymyksiä laitoksen tai henkilökunnan suuntaan, kannattaa olla minuun yhteydessä. Toki pyrin parhaani mukaan vastailemaan kaikkiin muihinkin opintoja koskeviin kysymyksiin!

petra.p.kuisma@student.jyu.fi

Juho Toivanen – Tapahtumavastaava

Juho ToivanenMoi! Olen Juho ja opiskelen sosiologiaa toista vuotta. Olen kotoisin Savon syvimmästä sydämestä Kuopiosta. Opiskelun ohessa aikani kuluu Ruhtin halvan kahvin parissa sekä frisbeetä heitellessä. Ainejärjestömeininkeihin ajauduin luontevasti mukaan oltuani syksyllä tutorina ja nyt olen toinen Fokuksen tapahtumavastaavista.

Koska ainejärjestö ei ole vain elitistisen hallituksen sisäsiittoinen piirileikki, vaan ennen kaikkea sen kaikkien jäsenien summa, tahdon luotsata Fokukselle sen jäsenistön näköisiä tapahtumia: monipuolisia ja kiinnostavia. Tapahtumat ovat se väylä, jonka kautta ainejärjestö näkyy ulkopuolelle. Olemalla aktiivisia ja monipuolisia, luodaan Fokuksesta samalla hyvää kuvaa.

Jos mielelläsi on jokin ideanitu, ethän epäröi tuoda ajatuksiasi julki. ”Huikeit idiksii” voi tuoda esiinpitkin vuotta esimerkiksi sähköpostitse. Lisäksi apu on tapahtumien järjestelyissä aina tarpeen, eli jos olet kiinnostunut pienestä touhuilusta ainejärjestön hyväksi ilman velvoitteita, ota yhteyttä.

Tehdään Fokukselle yhdessä mahtava juhlavuosi ja muistetaan, että ”elämä on juhla, johon meidät kaikki on kutsuttu.

juho.v.toivanen@student.jyu.fi

Rosa Heikkinen – Tapahtumavastaava

Rosa HeikkinenHei! Olen Jyväskylään ja sosiologiaan äkkiä kotiutunut fuksi. Ruthilla istumisen lisäksi opiskelen välillä, laulan kuorossa ja joskus karaokea, sekä tietenkin järjestän Fokus-tapahtumia. Juttelemaan sopii tulla aina vaikkapa Ruthilla tai Facebookissa (hakusanaksi kannattaa laittaa Mörkö). Varsinkin jos sinulla on ideoita, tai haluat tulla mukaan järjestämään tapahtumia, tai jos haluat puhua yhteiskunnasta, rakkaudesta tai musiikista.

Olen aika levoton ja kasvoin Keravalla, mutta olen ihan ok. Minulla ei ole takatukkaa.

rosa.heikkinen@gmail.com

Lotta Tiihonen – Kulttuurivastaava

Lotta TiihonenOlen Fokuksen kulttuurivastaava ja tottelen nimeä Lotta, sekä siitä väännettyjä vapaavalintaisia variaatioita.

Minut voi bongata Vakiopaineesta viinilasilliselta (ja Vakkarin sulkeuduttua Rumasta), Kampus Kinon lipunmyyntitiskin takaa, Fokuksen lautapeli-illoista sekä Länsiväylän K-marketin vihannesostastolta metsästämästä munakoisoja.

Tätä kirjoittaessani olen 21-­vuotias ja yliopistovuosia on takana puolitoista. Tuona aikana olenopintojeni ohessa kunnostautunut kulttuurivaliokunta-aktiivina ja päässyt JYY:n varaedaattoriksi vihreän vasemmiston listalta.

Opiskelijaidentiteetiltäni olen ajelehtija, tällä hetkellä jotakin sosiologin ja yhteiskuntapoliitikon välimaastosta, filosofialla, psykologialla ja humanistisella mielenlaadulla höystettynä.

Kulttuuria kulutan laidasta laitaan. Teatterissa ja elokuvissa käyntini alkaa jo haitata opiskelua, livemusiikki ja taidemuseot ovat pysyneet kohtuuden rajoissa. Nautin myös ruuanlaitosta, aurinkoisista päivistä ja hämyisistä kuppiloista.

Jos sinulla on ideoita, ota epäröimättä yhteyttä!

lottatiihonen@gmail.com

Elina Lahtiola – Sosiaalipoliittinen vastaava

Elina LahtiolaMoi! Olen Elina, mielummin Ellu, ja olen sosiologian kolmannen vuoden opiskelija. Nyt näin kolmantena vuonna, vihdoin rohkaistuneena, uskalsin lähteä mukaan hallitushommiin. Tänä vuonna toimin siis teidän uutena sosiaalipoliittisena vastaavana. Kotoisin olen Etelä-Suomen aurinkoisimmasta kaupungista Naantalista. Lukion ja yhden välivuoden jälkeen havahduin ja löysin itseni keskeltä Keski-Suomen metropolia Jyväskylää.

Sopo-pesti tuntui mulle kaikkein luontevimmalta ja odotankin jo innoissani tulevaa hallituskautta. Tavoitteena olisi pitää huolta ihanan kettukansan hyvinvointiin liittyvistä asioista ja järkkäillä sen puitteissa myös jotain kivoja tapahtumia. Vapaa-aikani kuluu pitkälti ystävien ja liikunnan parissa. Muhun saattaa törmätä niin liikunnan kuntosalilla kuin Jyväsjärven lenkkipoluillakin. Kirjasto ja Libri ovat myös mun toinen olohuone. Vuoden aikana pyrin tuomaan pienen palasen Naantalin aurinkoa osaksi Fokus-kettujen toimintaa. Ottakaa muhun rohkeasti yhteyttä kaikenlaisissa mieltäaskarruttavissa asioissa. Muistetaan pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Hymyillään kun tavataan! :) Kaikenkaikkiaan hieno vuosi tiedossa!

elina.k.lahtiola@student.jyu.fi

Kristiina Simula – Liikuntavastaava

Kristiina SimulaVähän on urheilulajeja, joista en tykkää. Mulle on laitettu sukset, lenkkarit ja luistimet jalkaan heti, kun oon oppinu kävelemään. Siitä on ollu hyvä jatkaa eteenpäin liikuntapaikalta, urheilukentältä ja -katsomosta toiseen. Urheilu ja liikunta on ihanaa.

Rima Fokuksen liikuntatoiminnan osalta on nyt nostettu korkalle ja tavoitteena on keinolla millä hyvänsä yrittää se rima. Tavoiteena on mahdollistaa jokaiselle fokuslaiselle hieno hetki liikunnan parissa, tilaisuus kokeilla jotain uutta ja laittaa sydänlihas töihin.

kristiina.m.simula@student.jyu.fi

Outi Pasanen – Yritys- ja yhteistyövastaava, ympäristövastaava

Outi PasanenOlen Outi Pasanen, toisen vuoden sosiologian opiskelija. Juuriltani olen savolainen, mutta olen ehtinyt asua Keski-Suomessa jo muutaman vuoden. Tällä hetkellä asustelen maailman parhaassa kommuunissa. Vapaa-aika menee järjestöhommissa, kotiviinin maun hiomisessa tai hyvien tyyppien seurassa. Rakastan musiikkia, seikkailuja sekä luonnossa vaeltamista. Yritys- ja ulkosuhdevastaavan tehtävissä ajattelin käyttää hyväksi sosiaalisuuttani sekä hieman myös savolaista kieroutta. Ympäristövastaavana taas haluan hioa Fokuksen toimintaa mahdollisimman ympäristöystävälliseksi. Olen myös Kolmio- bileiden järjestäjätiimissä, joten juhliminen kuuluu toimenkuvaan. Älä turhaan ujostele, vaan tule juttelemaan!

outi.m.pasanen@student.jyu.fi

Toimihenkilöt

Miika Lähdeniemi – Foguen päätoimittaja

Miika Lähdeniemimiika.h.lahdeniemi@student.jyu.fi

Atte Kiuru – Web-vastaava

Atte KiuruMoi! Olen Atte ja aloitin sosiologian opinnot Jyväskylässä vuoden 2013 syksyllä. Sosiologian opiskelun lisäksi myös ainejärjestötoiminta vaikutti mielenkiintoiselta, joten päätin lähteä mukaan!

Kotoisin olen Leivonmäeltä, Keski-Suomesta, mutta Jyväskylässä olen asunut jo useamman vuoden ajan opiskellen sitä sun tätä. Vapaa-aikani vietän vaihtelevasti: kesällä aika kuluu mukavasti frisbeegolfin parissa, talvella puolestaan Vakiopaine houkuttelee.

Fokuksen web-vastaavana yritän pitää nettisivut ajan tasalla, ja ehkäpä tämän vuoden aikana sivusto näkee hieman suurempiakin muutoksia… Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia sivuille!

atte.i.kiuru@student.jyu.fi

Fanni Moilanen – Fuksivastaava

Fanni Moilanenfanni.s.moilanen@student.jyu.fi

Aleksi Suuronen – KV-vastaava

Aleksi SuuronenHei sinä tuntematon tai tuttu, joka tätä sattuu nyt lukemaan. Teen nyt itsestäni pikaisen esittelyn kaikille uteliaille. Eli, olen siis Aleksi niminen toisen vuoden sosiologian opiskelija täällä Jyväskylässä.Tämänhetkinen pestini Fokuksessa on toimia sen hallituksen toimihenkilönä KV-vastaavan. Duuniini siis kuuluu hoitaa hallituksemme kansainvälisiä suhteita ja tiedottaa KV-opiskelijoitamme YFI laitoksella tulevista tapahtumistamme ja sitten tuota…Noh, jos minusta haluaa kaivella lisää tietoja, niin minulle voi tulla vaikkapa kasvotusten juttelemaan. Saatan olla aluksi hieman rauhaton, mutta jos tuot eteeni juotavan oluen, niin rauhoitun hyvin nopeasti ja saat samalla osaksesi oman henkilökohtaisen kunnioitukseni. Tällaista tältä erää, nähdään sitten jos nähdään!

aleksi.suuronen@gmail.com

Arttu Säynäjäkangas – Kehitysyhteistyövastaava

Arttu Säynäjäkangasarttu.a.saynajakangas@student.jyu.fi