Päällimmäiset ajatukseni: Maia Fandi

Päällimmäiset ajatukseni -artikkelisarjassa Fokus ry:n kutsumat vieraat ja tutut jakavat omin sanoin ajatuksia ja asioita, joista ovat oppineet elämää.

Maia Fandi

Maia Fandi: ”On ollut vapauttavaa päästää irti perfektionismista ja suorittamiseksi muuttuneesta tekemisestä ja olla oma itsensä; puutteellinen, keskeneräinen ja virheitä tehnyt minä.”

Mottoni on viisivuotiaan kuopukseni lausahdus: ”Valo pitkästä pimeydestä”.Elämässä on paljon synkkää, mutta aina on myös valoa; synkimpänäkään hetkenä ei kannata luopua toivosta. Kriisi on myös mahdollisuus pysähtyä, katsoa peiliin ja ryhtyä tekemään toisin.

Lyhyen aikavälin sisällä tapahtuneet kriisit, kuten ystävän menehtyminen, uupuminen oravanpyörässä juoksemiseen, kokemani keskenmenot ja työssä kohdatut kriisit ovat olleet asioita, jotka ovat ravistelleet, pysäyttäneet ja saaneet muuttamaan monia asioita elämässäni.

Havahtumiset ja muutokset olisivat voineet tulla helpommankin kautta.Tarvitseeko käydä läpi näin paljon kipua todella sisäistääkseen, että elämä on tässä ja nyt. Liikaa ei kannata suunnitella, ei pelätä eikä jossitella. Muutos on ainoa pysyvä asia, sen hyväksyminen on vapauttavaa.

Olen luopunut paljosta. Olen siivonnut kalenterini, hiljentänyt tahtia, antanut enemmän aikaa perheelle, ystäville ja oleskelulle, hyväksynyt oman keskeneräisyyteni, ryhtynyt opiskelemaan uutta ja ennen kaikkea olemaan entistä vahvemmin se Maia, joka todella olen.

On ollut vapauttavaa päästää irti perfektionismista ja suorittamiseksi muuttuneesta tekemisestä ja olla oma itsensä; puutteellinen, keskeneräinen ja virheitä tehnyt minä.

Enemmän kuin missään oppilaitoksessa, olen oppinut kohtaamiltani ihmisiltä.Esimerkiksi tehdessäni työtä hiljattain Suomeen muuttaneiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kanssa kohtasin ihmisiä, joiden elämänkokemukset olivat täynnä väkivaltaa, vainoa, menetyksiä ja tuhoa. Kuitenkin – tai juuri siksi – moni heistä oli täynnä vahvaa elämänvoimaa. Kohtaamiset saavat minut nöyräksi.

Olen väsynyt kankeisiin hierarkioihin ja jäykkiin byrokratioihin. Toivon niiden tilalle arkijärjen käyttöä, ruohonjuuritason osaamisen hyödyntämistä ja osallistumismahdollisuuksia kaikille. Haluan rikkoa yksinäisyyden kulttuuria ja rakentaa yhteisöllisyyttä; saattaa ihmisiä yhteen.

Minulta vei kauan ymmärtää, ettei kukaan pärjää yksin. Afrikkalaisen sanonnan mukaan on kuljettava yksin, jos haluaa mennä nopeasti, mutta kauas on kuljettava yhdessä. Oman jaksamisen rajoihin törmääminen on opettanut pyytämään apua ja tekemään entistä enemmän yhdessä.

Tähän asti olen vältellyt pelottaviin tilanteisiin joutumista. Yksi iso opettajani elämänkoulussa on ollut irlantilainen akrobatia-opettaja. Hän sai minut ylittämään pelkoni kannustamalla minut kiipeämään hänen hartioilleen seisomaan – ja vielä rantakalliolla. Se hetki, kun kasvoin pelkoni yli ja nousin täyteen mittaani hänen hartioillaan ja edessä välkkyi kaunis järvenselkä, on jäänyt mieleeni.

Rakastan liikkeessä olemista sen kaikissa muodoissa: juoksulenkkejä, tanssia, joogaa, matkustamista. Mietin tällä hetkellä paljon hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä, kehon ja mielen tasapainoa, liikkeen ja luovuuden merkitystä hyvinvoinnille. Niillä haluan täyttää päiväni.

Nautin myös pysähtymisestä – kirjoittamisesta, teehetkistä ystävien kanssa, kokkaamisesta rakkaiden ihmisten kanssa, iltasatujen lukemisesta lapsille. Pysähtyminen on tämän päivän kiireisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa surullisen usein kadoksissa oleva taito.

Maia Fandi on elämänkoulun oppilas, kunnallispoliitikko, äiti, entinen byrokraatti ja tuleva yrittäjä, jonka polku on aikanaan kulkenut myös Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kautta.

You may also like...